tiistai 16. toukokuuta 2017

Uusi firma Gapbusterin tilalla

Taas on vuosi mennyt.

Keikkoja tulee tehtyä tasaiseen tahtiin.


Gapbuster lopetti muutamia kuukausia sitten Suomen osalta toiminnan. Amerikassa on yleistä että firmoilla asiakkuudet vaihtuvat. Tulevat ja menevät.

Hätää ei kuitenkaan siinä mielessä ole että kaikki samat asioinnit jatkuvat, nyt vain toisella firmalla.

 4Service on MSPA Europen jäsenenä toiminut vuodesta 2005 eli ihan uudesta lafkasta ei ole kysymys. Useimmille meille kuitenkin kyseessä on uusi tuttavuus.

Siinä missä Gapbuster tarjosi suomenkielisen asiakaspalvelun / rekrytoijat, 4Servicen kanssa asioidaan englanniksi. Suomalaiset usein pelkäävät omaa englannin osaamistaan mutta tällä kertaa siihen ei ole tarvetta sillä toisessa päässä puhutaan vähintään yhtä murtaen aksentilla. Shopperin yhteyshenkilöt eli keikkoja varaavat ihmiset ovat venäläisiä / venäjänkielisiä, ja sähköpostit ja puhelut hoidetaan rallienglannilla. Ei hätää siis.

Joitain muutoksia vanhoihin asiointeihin on tullut. Jos Gapbuster maksoi parhaina päivinään moninkertaisia palkkioita keikan kuluihin nähden, nyt on tyytyminen lähes pelkästään keikkakuluihin eikä rahapalkkaa juuri ole tarjolla. Asioinneista kuitenkin löytyy hyviä täkyjä joita autoilijat osaavat arvostaa. Uutena on eräs ruokakauppaketju jonka asioinnit ovat heittämällä helpoimmasta päästä.

Keikat kirjataan suomeksi, englanninkielisiin tai huonosti suomennettuihin raporttipohjiin. Ohjeet ovat englanniksi tai huonolla suomella tehtyjä. Selvää kuitenkin saa.

4Service maksaa käynnit Paypalilla jälkikäteen, aivan kuten valtaosa muistakin firmoista.
Olen tehnyt nyt vajaa parikymmentä keikkaa lähiaikoina ja kyllä tuo hyvin näyttää toimivan, ei valittamista.

Firmalla on pulaa shoppereista erityisesti suurien kaupunkien ulkopuolella. Lupauduin laittamaan viestiä jos joku haluaisi rekisteröityä. Samat vanhat keikat mitä Gapbusterin aikoina oli on edelleen tarjolla ja sitä tarjontaahan on selkeästi myös suurimpien asutuskeskusten ulkopuolella.
Jos rekisteröidyt, voit halutessasi laittaa viestiä yhteydenottolomakkeen kautta. Voin neuvoa jos siihen tarvetta on. 4Service antaa minulle pienen palkkion jokaisesta uudesta keikan tehneestä henkilöstä mutta en tiedä jos et kerro että olet rekisteröinyt :)

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista.
      Ajattelin että näillä ei varmaankaan ole aiemmin ollut meilläpäin juurikaan asiakkuuksia ja siten olisi uusi toimija.

      Varsinaista rahapalkkaa tuolta ei tosiaan juuri tule, se on totta. Täytetehtävinä muiden firmojen tehtäväreittien varrella kuitenkin hyvä lisä jos autolla on matkassa.

      Toki myönnän että kieltäydyin juuri tarjouksesta tehdä 9 asioinnin reitti, kun palkan osuus välttämättömien kulujen eli mysteryostojen lisäksi olisi ollut noin 22 euroa. Sellaiseen ei kenenkään pidäkään suostua.

      Jos asia on näin että ei-suomalaiset tekevät asiointeja, ei homma voi kauaa pyöriä. Moni ulkomaalainen yritys kamppailee shopperitarpeen kanssa mutta en ole aiemmin edes ajatellut että se hoidettaisiin näin. Kerran minua kyllä pyydettiin tekemään Norjaan keikka mutta no, en nyt lähtenyt ajamaan :D

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. 4service-group on pahin huijarifirma ikinä mikä Suomessa on toiminut.Tämä pulju jättää kirkkaasti taakseen kaikki muut täällä toimineet alan firmat.Nyt tulee päivittäin lisätietoa uusista tapauksista miten tämä firma on Suomalaisia shoppereita koijannut eri tavoilla ja pahin on se että nämähän huijaa silmät kirkkaina myös omia toimeksiantajiaan kun tehtäviä käy tekemässä venäläiset shopperit jotka eivät osaa sanaakaan Suomea saatikka tiedä tämän maan tavoista yhtikäs mitään! Mitähän vaan mahtaa ajatella vaikkapa Oululainen huoltoasemanpitäjä ja ravintolayrittäjä kun tietäisi että kuka heidän yrityksen palvelutason on käynyt arvioimassa!? Tästä tulee varmasti vielä iso juttu tämän alan piireissä kunhan tieto tästä leviää.En suosittele että kukaan ikinä tekisi 4servicelle töitä!

      Poista
  3. Jos P.Antti sallii niin tässä olisi hyödyllinen linkki?

    Olen avannut Facebookiin meille shoppereille aivan oman keskustelufoorumin.Tervetuloa kaikki alalla olevat ja alasta kiinnostuneet shopperi mukaan :

    https://www.facebook.com/groups/1842598512668833/?ref=aymt_homepage_panel

    VastaaPoista