tiistai 4. helmikuuta 2014

Helion etsii Sinua!

Alla on Helionin työnhakuteksti. Se varmaankin löytyy jostakin työpaikkasivustolta tällä hetkellä. Sain heiltä valmiin (mukahauskan) kirjoituksen joka piti kääntää suomeksi.
Helionilla on hätä. Heillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi shoppereita Suomessa. Moni rekisteröityy mutta ei koskaan uskalla tehdä ensimmäistäkään tehtävää. Osassa tehtäviä on suomenkieliset ohjeet ja osassa englanninkieliset.
Tuon ilmoituksen jälkeen tulee tarkempi listaus paikkakunnista joilla tulee vuoden aikana 4 kierrosta tiettyä projektia. Tein itse viime kierroksella neljä tehtävää enkä voi sanoa että olisi ydinfysiikkaa ollut. Olen karenssissa seuraavan kierroksen tai näin ainakin ymmärsin. Siksi tekijöitä tarvitaan, meistä osa joutuu odottamaan vuoroa seuraavalle kierrokselle.

************************************
Helionin havainnoijana arvioit erilaisia palveluita kaupoissa, ravintoloissa ja monissa muissa asiakaspalvelukohteissa. Saat tarkat ohjeistukset joita seuraat jokaisella asioinnilla. Asioinnin jälkeen täytät tietokoneella kyselylomakkeen.

Voit valita sinulle sopivia tehtäviä asuinalueesi mukaan ja sinun tarvitsee tehdä vain sellaisia asiointeja joihin sinulla on aikaa. Etsimme sinua, asuit sitten missä päin maata tahansa. Sinun ei tarvitse asua suurimmissa kaupungeissa voidaksesi saada mukavasti lisäansioita.

Meillä on runsaasti mahdollisuuksia jos asut jossain seuraavista alueista: Ahvenanmaa, Kymenlaakso, Kanta-Häme, Satakunta, Etelä-Karjala, Päijät-Häme, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Kainuu, Lappi, Uusimaa, Varsinais-Suomi, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa.

Saat palkkion jokaisesta hyväksytysti suoritetusta havainnoinnista. Yksittäisen asioinnin korvauksen näet ennen havainnoinnin valitsemista. Korvaus on 10€-40€ per asiointi toimeksiantojen keston ollessa tunnista puoleentoista tuntiin. Saat palkkiot kerran kuukaudessa joko tilisiirtona tai Paypalin välityksellä. Jos Helion pyytää sinua tekemään ostoksen osana asiointia, ostos korvataan erikseen ja tästä sovitaan etukäteen.

Kuukaudessa saatavilla olevien tehtävien määrään vaikuttavia tekijöitä:
- Kuinka usein haet alueesi tehtäviä
- Kuinka monta eri projektia alueellasi on käynnissä
- Kuinka monta muuta Helionin havainnoijaa alueellasi on
- Tehtäväraporttiesi laatu
- Kuinka moneen tehtäväprofiiliin sovit

Mystery shopping ei ole päätoiminen työ mutta loistava tapa ansaita lisätuloja. Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta päästäksesi Helionin havainnoijaksi. Helion tarjoaa sinulle tarpeellisen koulutuksen sekä selkeät ohjeistukset jokaiseen tehtävään. Sinulla tulee olla hyvät kommunikaatio- sekä sosiaaliset kyvyt sekä kielelliset edellytykset tehdä havainnointeja. Asioinneilla esität tavallista asiakasta, huomioit yksityiskohtia sekä saamaasi palvelua. Sinulla tulee olla hyvät englanninkielen kirjoitustaidot - ei tarvitse kirjoittaa kuin Shakespeare mutta asiat tulee pystyä kertomaan tarkasti.

Toivomme että olet vähintään 18-vuotias, sinulla on silmää yksityiskohdille, voit työskennellä määräaikojen puitteissa, sinulla on pääsy tietokoneelle / internetiin sekä sinuun saa tarvittaessa puhelimitse yhteyden. Lisäksi, asut Maassa (tällä hetkellä asiointeja ei saatavilla Marsissa..). Viimeisin mutta ei vähäisin - uskot että tämä voisi olla hauskaa!


***********************************

Sain pari päivää sitten seuraavan listauksen (ja luvan julkaista sen) paikkakunnista joilla tekijöitä tarvitaan:

PORI
PORVOO
SEINÄJOKI
LOHJA
KOKKOLA
JOENSUU
KOUVOLA
RAASEPORI
KAJAANI
MIKKELI
SAVONLINNA
KEMI
KOTKA
ROVANIEMI
JYVÄSKYLÄ
SALO
MARIEHAMN
HYVINKÄÄ
HÄMEENLINNA
RAUMA
LOIMAA
FORSSA
IISALMI
IMATRA
LAPPEENRANTA
OULU
TAMPERE
JÄRVENPÄÄ
PIEKSÄMÄKI
KUOPIO
VAASA
LAHTI
TUUSULA
VARKAUS
RAISIO
SASTAMALA
TAMPERE
YLIVIESKA
NÄRPIÖ

Jos asut jossakin näistä tai lähellä, ole hyvä ja rekisteröidy! Raha odottaa!

Mysteeriostajan palkkapäivä - tammikuu

Jatkan asiointien tekemistä myös tänä vuonna. Tammikuun pidin suurimmaksi osaksi lomaa. Kuten pitivät myös leijonanosa firmoistakin. Vaikka pyörät ovat lähteneet monessa paikassa jo liikkeelle, itse en ole aktivoitunut. En ole ottanut vastaan sellaisia keikkoja joista on noussut pienikin "en halua"-tunne. Rahaa on siis toisaalta mennyt sivu suun, toisaalta tästä vuodesta taitaa tulla sellainen että laitan asioita tärkeysjärjestykseen.

Uusia juttuja on tullut kuvioihin mukaan. Samalla kun itselle uudenlaiset asioinnit herättävät erittäin suurta mielenkiintoa, huomaan olevani enemmän kuin kyllästynyt toisentyyppisiin juttuihin.
Tammikuussa en siis juurikaan tehnyt hommia mutta tilille tuli joulukuun palkkoja.

Vuoden ensimmäisen kuukauden nettopalkka osapuilleen 530€. Se on aloituksena loistava, tosin tällä tahdilla palkkiot eivät tule parin seuraavan kuukauden aikana kertymään. Tuon rahan eteen tein joulukuussa kymmeniä asiointeja.

Mysteeriostajan palkkapäivä - joulukuu / Vuosikatsaus 2013

Tulipa pidettyä pitkä talviloma nettimaailmasta.

Vaikka eletään jo helmikuuta niin laitetaan pakettiin joulukuu ja samalla vuosi 2013.

Koska joulukuusta on jo aikaa en viitsi sitä purkaa sen kummemmin, kiinnostavin asia taitaa olla rahaan liittyvä. Rahaa tuli nettona noin 600€.

Vuoden 2013 kokonaistulot mysteerikeikoista ovat siis noin 4730€. Välillä tuntuu typerältä kun joutuu maksamaan veroja näistä palkoista mutta käteen jäi kyllä ihan sopivasti siltikin.