sunnuntai 18. elokuuta 2013

Mysteerifirma esittelyssä - Informatum Research Oy (+ etsivät työntekijöitä!)

Informatum Research on mysteerifirma siinä missä muutkin. Heillä ei ole portaalia minkä kautta tehtäviä valitaan (kuten ei ole monella muullakaan) vaan firma ottaa yhteyttä ja tarjoaa tehtäviä shopperille.

Oma kokemukseni tästä firmasta on melko rajallinen, sillä löysin tämän vasta keväällä ja olen tehnyt yhden projektin heille. Voin kuitenkin sanoa että kaikki toimii juuri niin kuin pitääkin. Ohjeistukset tehtäviin ovat selkeitä, yhteydenotot puhelimitse ja sähköpostitse ovat ystävällisiä ja asiallisia, palkka tulee ajallaan jne. Projekti jonka tein, oli yksi mielenkiintoisimmista mitä olen tehnytkään, toivon mukaan sama asiakas olisi myös nyt syksyllä asiointien kohteena.


Informatun Research Oy hakee nyt shoppereita, alla aarresaari -sivulta kopioitu ilmoitus. Hakuaika elokuun loppuun. Plussana monelle se, että haettavissa paikkakunnissa on paljon pienempiä kuntia joissa ei välttämättä muuten ole paljon keikkoja tarjolla. He myös toivovat hakemuksia listan ulkopuolisilta paikkakunnilta. Suosittelen kaikille (toivon tietenkin että oman asuinalueeni ihmiset eivät ole kiinnostuneet mysteerishoppauksesta), laittakaa hakemusta sisään!

 

Haemme mystery shopping –asiointien tekijöitä eri paikkakunnille

Informatum Research Oy
Ilmoitus lisätty 05. elokuuta 2013, klo 15:40

Työn kuvaus:
Informatum Research Oy on erikoistunut yritysten asiakaskohtaamisten tutkimiseen ja kehittämiseen. Teemme asiakkaillemme palvelun laadun tutkimusta muun muassa mystery shopping -menetelmällä.
Mystery shopping –asiointien tekijät esiintyvät tutkittavissa yrityksissä asiakkaina ja asioinnin jälkeen arvioivat tapahtuman tutkimuslomakkeelle. Tutkimuksen tavoitteena on saada realistinen kokonaiskuva yrityksen palvelun laadusta. Asiointien tekijän pitää uskottavasti esiintyä asiakkaana erilaisissa palvelutilanteissa ja kyetä tarkasti kertomaan saamastaan palvelusta.
Koulutuksellasi ei ole merkitystä, edellytämme sinulta kuitenkin
• täysi-ikäisyyttä
• rohkeutta ja reipasta asennetta
• havainnointikykyä ja hyvää muistia
• muuntautumiskykyä
• hyvää suullista ja kirjallista ilmaisukykyä
• vastuullisuutta sekä
• tarkkuutta.

Työ on projektiluonteista ja sopii hyvin esimerkiksi lisäansioksi varsinaisen työn tai opiskelun oheen.
Syksyn aikana tutkimusasiointeja tehdään ainakin seuraavilla paikkakunnilla ja niiden lähiseuduilla:
Iisalmi, Imatra, Kajaani, Karjaa, Kemi, Kemijärvi, Kokkola, Kolari, Kouvola, Kotka, Kuusamo, Lohja, Mikkeli, Orimattila, Pieksämäki, Pietarsaari, Rauma, Salo, Seinäjoki, Sodankylä, Tornio, Ylivieska

Toiminta-alueeksemme kuuluu koko Suomi, joten toivomme hakemuksia myös muilta paikkakunnilta
Mikäli kiinnostuit, käy 31.8.2013 mennessä täyttämässä yhteystietosi ja kerro lyhyesti itsestäsi osoitteessa:
https://www.webropolsurveys.com/S/1700CB3C64249A00.par

Otamme valittuihin yhteyttä alkusyksyn aikana.

Työnantaja: Informatum Research Oy
Viimeinen hakupäivä: 31.8.2013

Lisätietoja:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti